Ei mitään pelättävää

Torun Lian: Ikke naken ikke kledt, 2000

Torun Lian on 1956 syntynyt norjalainen kirjailija, käsikirjoittaja ja ohjaaja, joka on aloittanut uransa teatterin ja tv-draaman parissa. Hänen kirjojaan ei valitettavasti ole suomennettu, mutta ruotsiksi niitä on saatavilla. Ja onpa mainittava sekin, että monelle suomalaiselle voi olla iloinen yllätys, miten pitkälle kouluruotsi auttaa norjan lukemisessa. Koulussa sitä ei nimittäin kerrota. Torun Lianin Bare skyer beveger stjernene (1994) oli ensimmäinen norjaksi lukemani kirja syksyllä 2000, juuri ennen Norjaan muuttoani. Lian kirjoista suurin osa on nuortenkirjoja, mutta hän kertoo lasten mielenliikkeistä sellaisella intensiteetillä, ettei aikuinenkaan lukija huomaa olevansa kohderyhmän ulkopuolella.

Lian on ohjannut myös omiin nuortenromaaneihinsa perustuvia elokuvia. Hänen päähenkilönsä ovat usein kokeneet suuria suruja, ja Lian kuvaa heitä käsinkosteltavan arjen kautta, lohdullisesti ja viisaasti. Muokatessaan kirjojaan elokuva käsikirjoitukseksi, Lian tuntuu vain jatkaneen rohkealla kädellä tarinan hiomista kirjan tapahtumien toistamisen sijaan. Ulkopuoliselle käsikirjoitajalla tätä rohkeutta harvemmin on. Myös toinen norjalainen hittikirjailija, Tore Renberg, käsikirjoitti kirjansa Mannen som elsket Yngve (2003) saman nimiseksi hittielokuvaksi. Hän hylkäisi kirjan loppuratkaisun – ja paransi niin tarinaa huomattavasti.

Ikke naken ikke kledt vie meidät lapsuuden kesään. Olemme Farsundissa, eteläisen Norjan läntisimmässä kolkassa. Lähimpiin kaupunkeihin, Stavangeriin ja Kristiansandiin, on molempiin parin tunnin automatka. Samalle alueelle sijoittuu myös Lianin ensimmäisen aikuisten romaani Alle undrene i vår familie (2008). Tänne meren tuomat ovat aikojen kuluessa jättäneet jälkensä niin geeneihin kuin kulttuuriin. Maailman maineeseen alue on noussut Disney elokuvan Frozen (2013) myötä.  

Polkupyörät nostattavat pölypilven soratiellä. Aurinko lämmittää ihon punaiseksi. Ruohon vihreys häikäisee silmiä. Selma ja hänen ystävänsä ovat kohta 13 vuotiaita. Lian kuvaa heidän elinpiiriään tarkalla kädellä. Lasten kesä kuluu metsissä, rannoilla, pikkuteillä. Kaupasta ostetaan pehmistä. Pyörällä pääsee kaikkialle, Atlantin valkoisille rannoille saakka. Selman perhe saa elantonsa maatilasta. Lypsylehmien kesälaidun on korkealla rinteellä, kuten Norjassa todella on edelleen tapana. Sinnekin voi pyöräillä, tai ajaa traktorilla, mutta matka on pitkä. Siellä Selma syntyi, ja siellä hänen äitinsä kuoli, silloin kun Selma syntyi, koska sairaalaan ei ehditty hankalan matkan takaa. Selma on vuosien saatossa hionut kuoleman leikkimisen täydellisyyttä hipovaksi performanssiksi. Hän ei halua luopua leikistä, antaa periksi kasvamiselle. Ingun ja Elin sen sijaan kiirehtivät kohti muutosta ja pois lapsuudesta. Kohti poikia, jotka ennen olivat ihan tavallisia, mutta tänä kesänä eivät oikeastaan enää.

Kotona Selmakin huomaa muutoksen. Annelise on hoivannut Selmaa alusta alkaen, mutta Selma ajattelee enemmän ja enemmän sitä, ettei Annelise ole hänen äitinsä, vaan isän avovaimo. Juuri Annelise kertoi pienelle Selmalle sadun mahdottomista vaatimuksista, jotka on silti toteutettava. ”Ei nälkäisenä eikä kylläisenä, ei alasti eikä puettuna, ei päivällä eikä yöllä” (Ikke kjørende ikke ridende, teoksessa Asbjørnson og Moe, 1841, Norske folkeeventyr).

Annelisen sisko Nora ja Rikard elävät räiskyvän intohimoisessa suhteessa, jossa riidellään ja rakastetaan rajusti, eikä mikään määrä ehkäisyvälineitä pysty hillitsemään heidän hedelmällisyyttään. Selma ei perusta sellaisesta, vaan arvostaa ennemmin isänsä varovaista rakkautta Anneliseen. Vähitellen Selma alkaa nähdä Annelisen kipeät pettymykset. Lapsen, jota Annelise on saanut hoitaa, mutta jonka äiti hän ei saa olla. Vauvan, joka ei halua kasvaa hänen kohdussaan. Leskimiehen lempeän rakkauden, josta huolimatta Annelise järjestää häitä siskolleen.

Hitaasti, tuskallisesti Selma aloittaa matkansa. Hänelle seksuaalisuus tuhoava voima, joka tappoi hänen äitinsä. Selma yrittää torjua ja viivyttää muutosta. Hän jättäytyy pois tyttöjen seurasta, ja pyöräilee mieluumin Andyn ja poikien  kanssa. Kun Andy ei tyydy puhumaan big bangistä, vaan taivuttaa Selmalle rautalangasta romanttiset tunteensa, ryntää Selma kotiin. Siellä hän sulkeutuu omaan mieleensä haaveilemaan oslolaisesta kesälomittajasta, jonka nimeäkään hän ei koskaan saa tietää. Vasta kun vieras poika lähtee kotiinsa, Selma herää.

-          ” - Mutta ajattele jos sinä kuolet, Selma itki.

-                -  Mitä?

-                 - Ajattele jos minun lapseni kuolevat? Ajattele jos minä kuolen?

-               - Sitten me kuolemme yhdessä, Andy sanoi ja otti häntä kädestä ja piti siitä kiinni, ja pienen hetken, jonka hän aina muistaisi, hän ei pelännyt mitään.

Myöhemmin jonakin päivänä hänen olisi pakko kertoa Andylle, ettei niin voi tehdä. Jos hän kuolisi ennen Andya, Andyn täytyisi tehdä niin kuin hänen isänsä oli tehnyt. Rakastaminen on vaarallista. Mutta silti täytyy. Sellaista elämä on. Mahdotonta. Ei siinä ole mitään pelättävää.”